2017年11月29日水曜日

Tästä on kysymys Nolla on tyhjää parempi – vai onko? 29.11.2017

Nolla on tyhjää parempi – vai onko?

29.11.2017
Nolla ei ole mitään, vai onko? Pakko olla, koska sitäkin vähemmän voi olla. Nollalla on oma historiansa niin kuin kaikella muullakin tässä maailmassa. Toisilla se on lyhempi ja toisilla pidempi.
Vuonna 628 hindulainen tähtitieteilijä ja matemaatikko Brahmagupta (598–670) keksi nollalle symbolin. Nollaa oli kuitenkin käytetty jo Intiassa vuodesta 458, noin. Eurooppaan nolla saapui maurien (kirjoitetaan pienellä) matkassa ja sai kodin matemaatikko Fibonaccin (1175–1250) penaalissa ja lukusarjassa.
Jostain syystä silloinen Italian hallinto epäili arabialaisia numeroita ja teki nollasta laittoman. Kauppiaat käyttivät sitä kuitenkin salaa. Eikä mikään ole näemmä muuttunut.
Palvelualoilla on yleistynyt nämä kirosanan maineessa olevat nollatyösopimukset, joissa työnantajalla on mahdollisuus tarjota työntekijälle nolla tuntia viikossa työtä ja siitä vastiketta. Siis ei mitään.
Kuitenkin työntekijää sitoo kaikki tekemänsä työsopimuksen velvoitteet. Kilpailukielto, otapa siinä toinen työ vastaavalta alalta. Salassapito, sekin rajoittaa liikkumista työmarkkinoilla. Innovaatiot ja muut immateriaalioikeudelliset jutut voi unohtaa, jos on työsopimuksella rajoitettu. Silti tarjolla on nolla tuntia.
Mutta miten niin voi olla vielä huonommin? Törmäys oli tyrmäys, kun pengottiin erästä työsopimusta, joka oli mukavasti toistaiseksi voimassa oleva. Hyvä niin. Sehän tuo vakautta talouteen.
Ainoa huono seikka oli, ettei sopimuksessa ollut edes nollaa. Työaika oli määrittelemätön. Sen kohdalla luki tarvittaessa töihin kutsuttava. Ehkä tämäkin on kelvollinen ilmaisu, jos työtä on riittävästi ja kutsu on pidemmälle jaksolle.
Negatiivista, siis nollan alapuolelle menevää, tässä on tuo työsuhteen luonne ja kuinka sitä työnantajat tulkitsevat. Jos työtä ei kerry 14 päivää kuukaudessa, prosenttiperusteinen vuosilomapalkka on 9 tai 11,5 prosenttia riippuen työsuhteen kestosta. Vuosilomapalkan peruste on maksettu tai maksettavaksi erääntynyt palkka.
Vuosilomaakaan ei tällä tavalla synny. Ja Kalajoen hiekat eivät muutenkaan kauaa lämmitä, jos tulee kutsu työhön. Siitä voi toki kieltäytyä, jos se mahdollisuus on muistettu työsopimukseen kirjata. Voi myös olla, että kutsut harvenevat, jos tarjoukseen ei joka kerta tartu.
Kun työnantajan tulkinta on, että jokainen kutsuttu keikka on oma määräaikainen työsuhteensa, tuota edellä mainittu vuotta ei kerry, eikä näin ollen lomapalkka kohoa korkeammalle prosentille.
Sama tilanne on sairausajan palkan suhteen, koska monen työehtosopimuksen mukaista yhden kuukauden yhdenjaksoista työsuhdetta ei pääse syntymään. Tämä sentään toteutuu nollatyösopimuksissa.
Kyllä harmittaa. Nämä asiat on syytä saada kuntoon, tavalla tai toisella, vaikka kansalaisaloite nollatyösopimusten estämiseksi eduskunnassa kaatuikin. Kai tässä sen verran nollaa parempia olemme.
Hannu Takala
Insinööriliiton asiamies
http://www.insinoori-lehti.fi/nolla-tyhj%C3%A4%C3%A4-parempi-%E2%80%93-vai-onko
 
とても興味深く読みました:
 
\documentclass[12pt]{article}
\usepackage{latexsym,amsmath,amssymb,amsfonts,amstext,amsthm}
\numberwithin{equation}{section}
\begin{document}
\title{\bf  Announcement 380:   What is the zero?\\
(2017.8.21)}
\author{{\it Institute of Reproducing Kernels}\\
Kawauchi-cho, 5-1648-16,\\
Kiryu 376-0041, Japan\\
 }
\date{\today}
\maketitle

\section{What is the zero?}

The zero $0$ as the complex number or real number is given clearly by the axions by the complex number field and real number field.

For this fundamental idea, we should consider the {\bf Yamada field}  containing the division by zero. The Yamada field and the division by zero calculus will arrange our mathematics, beautifully and completely; this will be our natural and complete mathematics.
\medskip

\section{ Double natures of the zero $z=0$}

The zero point $z=0$ represents the double natures; one is the origin at the starting point and another one is a representation of the point at infinity. One typical and simple example is given by $e^0 = 1,0$, two values. {\bf God loves  two}.

\section{Standard value}
\medskip

The zero is a center and stand point (or bases, a standard value) of the coordinates - here we will consider our situation on the complex or real 2 dimensional spaces. By stereographic
 projection mapping or the Yamada field, the point at infinity $1/0$ is represented by zero. The origin of the coordinates and the point at infinity correspond each other.

As the standard value, for the point $\omega_n = \exp \left(\frac{\pi}{n}i\right)$  on the unit circle $|z|=1$ on the complex $z$-plane is,  for $n = 0$:
\begin{equation}
\omega_0 = \exp \left(\frac{\pi}{0}i\right)=1, \quad  \frac{\pi}{0} =0.
\end{equation}
For the mean value
$$
M_n  = \frac{x_1  +  x_2  +... + x_n}{n},
$$
we have
$$
M_0 = 0 = \frac{0}{0}.
$$
\medskip

\section{ Fruitful world}
\medskip

For example, for very and very general partial differential equations, if the coefficients or terms are zero, then we have some simple differential equations and the extreme case is all the terms are zero; that is, we have trivial equations $0=0$; then its solution is zero. When we consider the converse, we see that the zero world is a  fruitful one and it means some vanishing world. Recall Yamane phenomena (\cite{kmsy}), the vanishing result is very simple zero, however, it is the result from some fruitful world. Sometimes, zero means void or nothing world, however, it will show {\bf some changes} as in the Yamane phenomena.

\section{From $0$ to $0$; $0$ means all and all are $0$}
\medskip

As we see from our life figure (\cite{osm}), a story starts from the zero and ends with the zero. This will mean that $0$ means all and all are $0$. The zero is a {\bf mother} or an {\bf origin} of all.
\medskip

\section{ Impossibility}
\medskip
As the solution of the simplest equation
\begin{equation}
ax =b
\end{equation}
we have $x=0$ for $a=0, b\ne 0$ as the standard value, or the Moore-Penrose generalized inverse. This will mean in a sense, the solution does not exist; to solve the equation (6.1) is impossible.
We saw for different parallel lines or different parallel planes, their common points are the origin. Certainly they have the common points of the point at infinity and the point at infinity is represented by zero. However, we can understand also that they have no solutions, no common points, because the point at infinity is an ideal point.

Of course. we can consider the equation (6.1)  even the case $a=b=0$ and then we have the solution $x=0$ as we stated.

We will consider the simple differential equation
\begin{equation}
m\frac{d^2x}{dt^2} =0,  m\frac{d^2y}{dt^2} =-mg
\end{equation}
with the initial conditions, at $t =0$
\begin{equation}
 \frac{dx}{dt} = v_0 \cos \alpha , \frac{d^2x}{dt^2} = \frac{d^2y}{dt^2}=0.
\end{equation}
Then,  the highest high $h$, arriving time $t$, the distance $d$ from the starting point at the origin to the point $y(2t) =0$ are given by
\begin{equation}
h = \frac{v_0 \sin^2 \alpha}{2g},  d= \frac{v_0\sin \alpha}{g}
\end{equation}
and
\begin{equation}
t= \frac{v_0 \sin \alpha}{g}.
\end{equation}
For the case $g=0$, we have $h=d =t=0$. We considered the case that they are the infinity; however, our mathematics means zero, which shows impossibility.

These phenomena were looked many cases on the universe; it seems that {\bf God does not like the infinity}.

\bibliographystyle{plain}
\begin{thebibliography}{10}

\bibitem{kmsy}
M. Kuroda, H. Michiwaki, S. Saitoh, and M. Yamane,
New meanings of the division by zero and interpretations on $100/0=0$ and on $0/0=0$,
Int. J. Appl. Math.  {\bf 27} (2014), no 2, pp. 191-198,  DOI: 10.12732/ijam.v27i2.9.

\bibitem{msy}
H. Michiwaki, S. Saitoh,  and  M.Yamada,
Reality of the division by zero $z/0=0$.  IJAPM  International J. of Applied Physics and Math. {\bf 6}(2015), 1--8. http://www.ijapm.org/show-63-504-1.html

\bibitem{ms}
T. Matsuura and S. Saitoh,
Matrices and division by zero $z/0=0$, Advances in Linear Algebra
\& Matrix Theory, 6 (2016), 51-58. http://dx.doi.org/10.4236/alamt.2016.62007 http://www.scirp.org/journal/alamt 

\bibitem{mos}
H.  Michiwaki, H. Okumura, and S. Saitoh,
Division by Zero $z/0 = 0$ in Euclidean Spaces.
 International Journal of Mathematics and Computation Vol. 28(2017); Issue  1, 2017), 1-16. 

\bibitem{osm}
H. Okumura, S. Saitoh and T. Matsuura, Relations of   $0$ and  $\infty$,
Journal of Technology and Social Science (JTSS), 1(2017),  70-77.

\bibitem{romig}
H. G. Romig, Discussions: Early History of Division by Zero,
American Mathematical Monthly, Vol. 31, No. 8. (Oct., 1924), pp. 387-389.

\bibitem{s}
S. Saitoh, Generalized inversions of Hadamard and tensor products for matrices,  Advances in Linear Algebra \& Matrix Theory.  {\bf 4}  (2014), no. 2,  87--95. http://www.scirp.org/journal/ALAMT/

\bibitem{s16}
S. Saitoh, A reproducing kernel theory with some general applications,
Qian,T./Rodino,L.(eds.): Mathematical Analysis, Probability and Applications - Plenary Lectures: Isaac 2015, Macau, China, Springer Proceedings in Mathematics and Statistics,  {\bf 177}(2016), 151-182 (Springer).

\bibitem{ttk}
S.-E. Takahasi, M. Tsukada and Y. Kobayashi,  Classification of continuous fractional binary operations on the real and complex fields,  Tokyo Journal of Mathematics,   {\bf 38}(2015), no. 2, 369-380.

\bibitem{ann179}
Announcement 179 (2014.8.30): Division by zero is clear as z/0=0 and it is fundamental in mathematics.

\bibitem{ann185}
Announcement 185 (2014.10.22): The importance of the division by zero $z/0=0$.

\bibitem{ann237}
Announcement 237 (2015.6.18):  A reality of the division by zero $z/0=0$ by  geometrical optics.

\bibitem{ann246}
Announcement 246 (2015.9.17): An interpretation of the division by zero $1/0=0$ by the gradients of lines.

\bibitem{ann247}
Announcement 247 (2015.9.22): The gradient of y-axis is zero and $\tan (\pi/2) =0$ by the division by zero $1/0=0$.

\bibitem{ann250}
Announcement 250 (2015.10.20): What are numbers? -  the Yamada field containing the division by zero $z/0=0$.

\bibitem{ann252}
Announcement 252 (2015.11.1): Circles and
curvature - an interpretation by Mr.
Hiroshi Michiwaki of the division by
zero $r/0 = 0$.

\bibitem{ann281}
Announcement 281 (2016.2.1): The importance of the division by zero $z/0=0$.

\bibitem{ann282}
Announcement 282 (2016.2.2): The Division by Zero $z/0=0$ on the Second Birthday.

\bibitem{ann293}
Announcement 293 (2016.3.27):  Parallel lines on the Euclidean plane from the viewpoint of division by zero 1/0=0.

\bibitem{ann300}
Announcement 300 (2016.05.22): New challenges on the division by zero z/0=0.

\bibitem{ann326}
 Announcement 326 (2016.10.17): The division by zero z/0=0 - its impact to human beings through education and research.

 \bibitem{ann352}
Announcement 352(2017.2.2):   On the third birthday of the division by zero z/0=0.

\bibitem{ann354}
Announcement 354(2017.2.8): What are $n = 2,1,0$ regular polygons inscribed in a disc? -- relations of $0$ and infinity.

\bibitem{362}
Announcement 362(2017.5.5):   Discovery of the division by zero as
$0/0=1/0=z/0=0$.


\end{thebibliography}

\end{document}

The division by zero is uniquely and reasonably determined as 1/0=0/0=z/0=0 in the natural extensions of fractions. We have to change our basic ideas for our space and world

Division by Zero z/0 = 0 in Euclidean Spaces
Hiroshi Michiwaki, Hiroshi Okumura and Saburou Saitoh
International Journal of Mathematics and Computation Vol. 28(2017); Issue  1, 2017), 1
-16. 
http://www.scirp.org/journal/alamt   http://dx.doi.org/10.4236/alamt.2016.62007
http://www.ijapm.org/show-63-504-1.html
http://www.diogenes.bg/ijam/contents/2014-27-2/9/9.pdf
http://okmr.yamatoblog.net/division%20by%20zero/announcement%20326-%20the%20divi
http://okmr.yamatoblog.net/

Relations of 0 and infinity
Hiroshi Okumura, Saburou Saitoh and Tsutomu Matsuura:
http://www.e-jikei.org/…/Camera%20ready%20manuscript_JTSS_A…
https://sites.google.com/site/sandrapinelas/icddea-2017

2017.8.21.06:37

1/0=0、0/0=0、z/0=0

http://ameblo.jp/syoshinoris/entry-12276045402.html       


1/0=0、0/0=0、z/0=0


ソクラテス・プラトン・アリストテレス その他


0 件のコメント:

コメントを投稿